Palovammat: punainen on pahasta


Neljä viidestä palovammasta tapahtuu vapaa-ajan vietossa, kuten esimerkiksi grillatessa, ruokaa laittaessa tai liikenneonnettomuuksien yhteydessä. Kestosta ja lämpötilasta riippuen kuumuus voi viheuttaa iholla vakavia vammoja. Palovammat luokitellaan asteittain: ensimmäisen luokan palovammat vaikuttavat ihon pintakerrokseen epidermikseen, toisen asteen palovammat ylettyvät dermis-ihokerrokseen asti. Kolmannen asteen palovammoissa ihon lisäksi myös hermot ja verisuonet vaurioituvat tai tuhoutuvat täysin.

Älä hoida palovammoja kotikonstein

Pienet, enintään kämmenen kokoiset palovammat tulisi viilentää mahdollisimman nopeasti vedellä, mutta ei kuitenkaan kylmemmällä kuin 15 asteisella eikä yli 20 minuuttia. Rahkaa, jogurttia, öljyä tai muita elinarvikkeita ei tule käyttää palovammasta vaurioituneelle iholle. Mikäli iholla ilmenee rakkuloita, tulisi ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon; jos palovamma peittää suuremman ihoalueen, palovammoihin erikoistunut terveydenhuollon yksikkö on luultavasti paras vaihtoehto.


Hae apua terveydenhuollosta

Käänny lääkärin puoleen näissä tapauksissa: pistohaavat - varsinkin mikäli asiaan liittyy ulkoisia esineitä, eläinten puremat ja raapimisen aiheuttamat haavat, suuren alueen peittävät palovammat sekä runsaasti vertavuotavat haavat tulisi hoitaa lääkärin toimesta.